Kirjoittaja:Frans | huhtikuu 28, 2008

Väkijoukkoja ja koiralaumoja

Viime torstaina tuli siis käytyä esiintymässä Koiranpäivän tapahtumassa. Koska odotettavissa oli ainakin kymmenien koirien kohtaaminen kerralla, otin Jamille reissuun jopa hihnan mukaan. Mutta vaikka herra olikin aluksi ihan täpinöissään ympärillään olevista lajitovereista, selvittiin tassuruuhkasta suhteellisen vähin äänin ja kunnialla. Kyllähän Jii parit takapuolet kävi tarkistamassa, mutta ei ruvennut sen enempiä riekkumaan. Eli alkaa eka remmitön vuosi olla kohta täynnä :)

Anu ja Veerakin olivat paikalla ja me esittäydyimme yleisölle lyhyesti. Esiintymisen ainoa moka tuli allekirjoittaneen ajaessa vahingossa Jampan tassun päälle, mutta siitä onneksi selvittiin vain vinkaisulla.

Perjantaina kävimme vaihteeksi sairaalassa. Käynti sinänsä oli tapahtumaköyhä; sairaalassa ei ongelmia ollut. Mutta takaisin tullessa hukkasin Jamin hetkeksi väkijoukkoon. Matkalla nimittäin ohitimme bussipysäkin, jossa oli ainakin 30 8-10 vuotiasta tenavaa. Lapset kyllä väistivät ystävällisesti, mutta kun olin päässyt heistä ohi, huomasin olevani koiraton. Se rontti kun näki lapsissa 30 hyvää rapsutuskonetta :)

Keskiviikkona häippäsemme sitten taas kolmeksi viikoksi Maskuun. Kelit ainakin tuntuvat suosivan :)


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet